Iloista tarinointia ja sanaisen arkun aukoilua, mukavia ja vähemmän mukavia juttuja!
maanantaina, helmikuuta 27, 2012
Oliko kintaat? Kyllä oli!
Kyllähän mulla kintaat oli mukana, ihan silleen, kun aina on. Mietin, mihin olin lauantaina Halikosta tullessani ne laittanut, siellähän ne olivat harmaan Dakine-repun pohjalla. Kyllä siinä taitaa käydä niin, että maaliskuun vesikeleissäkin ne pitää olla mukana, voi tosin olla, että siinä kohin ei ihan näin paksuja tule käytettyä. Mahtavaa, kun muistin, saan olla siitä tosi iloinen!
lauantaina, helmikuuta 25, 2012
Itkemättömät itkut, uskon salaisuus
Kaunis kappale, jonka muistan aina. Eija ehti laulaa tän sen jälkeen, kun oli saanut täytekakkunsa valmiiksi. Tänään olen onnellinen siitä, että mulla on usko Jumalaan, toivo, joka kantaa mua aina, minne ikinä menenkin. Haaveenani on joskus levyttää omia suosikkejani kahdesta messulaulukirjasta, jotka mulla on kotona. Olen miettinyt niistä jo kesälauluja Naarilaan. Se vaan on niin mahtavaa! Mukavaa odotella kesää, kun sen voi tehdä lauluja suunnitellen ja iloisesti kevättä odotellen!
tiistaina, helmikuuta 21, 2012
Huisku ja Vappu kylässä
Huisku ja Vappu ovat keittiöremontin jaloista meillä kylässä, se vaan on mukavaa, kun he siinä on. Aamulla reippailin molempien kanssa, se vaan oli tosi mukavaa. Onnellinen olin ja iloinen, tässä sen huomaa, miten mahtavaa koirien kyläily meillä aina on. Tänään on vaan sellainen hyvä fiilis ollut kaiken aikaa, en tiedä, miten sen muuten sanoisin. Olin seurakuntatalollakin tänään, sinne suuntasin heti ensimmäiseksi. Oltiin molemmat tyytyväisiä, sekä kirkkoherra Timo että minä, kun olin muistanut kintaat tänään!
maanantaina, helmikuuta 20, 2012
Lumitöitä ja iloa
Kyllä sitä lunta joutui tänäkin aamuna vielä pihalta pois lykkäämään, oli sitä yönkin aikana kertynyt melkoinen määrä. Tänään just kiinnitin huomiotani siihen, että pihalaatta oli jäänyt huonolle puhdistamiselle, mutta onkohan tuo nyt niin kovin vaarallista. Kulkemista se tietysti haittaa, mutta olen nyt niin luottavaisin mielin kuin vain voin olla. Yritän nauttia ja olla onnellinen, Harstisen pariskunta tulossa Kaffemukiin tänään!
lauantaina, helmikuuta 18, 2012
Onnea ja mahtavaa
Onnea ja mahtavaa on se, että talvilomaviikolla voi harjoitella runoesityksen runon niin, että sen osaa karkauspäivän ja maaliskuun harjoituksissa ulkoa. Kyllä mä sen saan hyväksi, Riitta on siitä aivan vakuuttunut. Ja minä olen iloinen, kun olen jo kahdettatoista kertaa mukana matineassa, kolmastoista vuoteni jo menossa. Iloisin mielin sitä saa olla mukana ja nauttia tekemisestä, ei kukaan ole sitä kieltänyt!
perjantaina, helmikuuta 17, 2012
Tosi mahtavaa...
Kaikki matineaan liittyvät jutut alkavat olla kutakuinkin selvillä, myös se, milloin se alkaa. Eli silloin huhtikuun 22. päivä, kun se on, se alkaa kello kolmelta, me sitte tietysti ollaan pari tuntia aikaisemmin harjoittelemassa. On se mahtavaa, kun saa olla runoesityksessä mukana, harjoitella kotona, onneksi sain tulostettua hiukan isommalla kirjasimella. Tänään on nyt sitte vanhojen päivä, sitäkin menen katsomaan omia muistoja verestääkseni. Ihan kiva on, kun pääsee mukaan!
keskiviikkona, helmikuuta 15, 2012
Drown, drown, deeper down
Ensimmäinen kerta, kun mun levyni soi tässä kirjaston koneella. Ihan huippujuttu oli se, kun sain kirkkoherran kortin tehtyä, siitä oli tarkka suunnitelma, missä ja miten mä sen teen. Tänään on onnellinen, kun pääsee Paunalaan laulutunnille... Voi hitsinpimpula miten mahtavaa, tänään tulee ihan jees päivä! Iloisin fiiliksin saa mennä, nauttia, uskomatonta, että voi olla näin mahtava päivä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)