Iloista tarinointia ja sanaisen arkun aukoilua, mukavia ja vähemmän mukavia juttuja!
tiistaina, tammikuuta 17, 2012
Varsinainen ahkera mimmi, opisto alkoi!
No, näinhän sitä voisi omaa äitiään kuvata, kun koko ajan puikot heiluvat. Tänään aloitti vielä toisen kinnasparin 7 veljestä Fasaani-langasta, nyt on sitten toiset kintaat sävy sävyyn kaulaliinan kanssa. Joka sekään ei ole kovin vanha, sunnuntaina äiti sai sen valmiiksi asti. Olen niin iloinen, kun kansalaisopisto alkoi, tässä ja nyt tapahtui sitten sekin!
torstaina, tammikuuta 12, 2012
Jean Sibelius ja lempparisarjani, äänioikeus tuli kans käytettyä
Tää Karelia-sarja, joka nyt soi, se on mun ehdoton lempparini. Tänään olen ollut tosi onnellinen, kaikki on sujunut. Kokkilan lossin kuvahakua selatessani huomasin muutaman oman kuvani, joita olen ottanut blogiin ja kotisivuille. Olen onnellinen, kun nyt taas on Karelia soimassa, siitä tunnen suurta iloa. Musiikki on mukavaa, kyllä siitä saa nauttia! Äänioikeus presidentinvaaleissa on myös tullut käytettyä, tuntuu tosi hyvältä!
tiistaina, tammikuuta 10, 2012
Hauskaa ja mahtavaa
Monta lähetysaiheista juttua on tulossa, se vaan on niin hauskaa. Kuinka mahtavaa se kaikki onkaan, kun osuu niin hyvin kohdilleen. Suosikkisäveltäjäni soi tässä taustalla, olen vaan niin onnellinen. Koirien kanssa tuli mentyä kaksi lenkkiä, niin mukavaa se oli, että oikein mieltä lämmitti. Nyt olen vaan niin onnellinen, täytyy jaksaa nauttia, se vaan on niin. Eikä haittaa, vaikka tuleva sunnuntai on Lionsien kirkkopyhä, kyllä mä kiipeän Uskelan mäen ylös ja nautin siitä!
torstaina, tammikuuta 05, 2012
No näinhän siinä taas kävi...
Että kun on liikenteessä ilman lapasia, niin sanomista tulee ilman muuta. Enpä välttynyt siltä tänäänkään kaupungilla kulkiessa, mutta kun kirkkoherramme on tossa muutamaan otteeseen aiemminkin sanonut siitä ilman hanskoja kulkemisesta, kyllähän se tässä kohin oli jo odotettavissakin. Tänään on onnellinen päivä sillä tavalla, että olen saanut ajatella ystävääni. Nytkin, kun Sibeliuksen musiikki on soinut pienen osan ajasta, jonka olen ollut koneella, olen onnellinen loppiaisesta 2012, kun ystäväni Hanna-Leena siunataan Kiskon ja Muurlan alueiden yhteiseksi kanttoriksi, nyt tiedän, mitä laitan loppiaisen kohdalle!
maanantaina, tammikuuta 02, 2012
Vuosi vaihtui!
Melkoisessa rakettien paukkeessa se teki sen ainakin kotikulmillani Ylhäisissä. Ei sitä oikein osannut katsoa tarpeeksi tarkasti, kyllä niitä melkein joka kohdasta tuli. Jotkut tulivat Kivistönrinteestä, melkein suoraan talon yli. Ja muutamat tulivat sillä tavalla, ettei ehtinyt kuin ihmetellä, mistä niitä niin paljon tuli. Mukavaa kuitenkin, että saatiin vuosi vaihdettua, pari lupaustakin tuli siinä ohessa tehtyä. Toinen oli se, että en koheltaisi niin paljon, toinen se, etten jauhaisi koko ajan yhtä samaa, yhtä samaa. Olen luottavainen niiden toteutumisen suhteen!
perjantaina, joulukuuta 30, 2011
Uusi vuosi tapahtumarikkaan jälkeen
Vuosi 2011
varsin tapahtumarikas,
en osaa sanoa kuin
että se oli.
Oli niin paljon kaikenlaista,
ei kukaan aavista.
Saatiin Saloon uusi
kirkkoherra,
meillä oli hieno juhlapäivä, kun
virkaan asettaminen oli.
Kiitos tästä vuodesta, mahtavasta!
varsin tapahtumarikas,
en osaa sanoa kuin
että se oli.
Oli niin paljon kaikenlaista,
ei kukaan aavista.
Saatiin Saloon uusi
kirkkoherra,
meillä oli hieno juhlapäivä, kun
virkaan asettaminen oli.
Kiitos tästä vuodesta, mahtavasta!
lauantaina, joulukuuta 10, 2011
Joulukortteihin runo...
No, se kyllä löytyi tosi helposti, kun mulla oli Nightwishin uusimman levyn sanavihko matkassani. Siihen Hukan Timon korttiinkin voisi aatella tämän laittavansa, se vaan on niin kaunis! Kun vielä ottaa huomioon sen, että hänellä on koira ja kissa, sitä suuremmalla syyllä. Mutta kyllä vaan on niin mahtavaa, kun kauneimmat joululaulut lauletaan, sitä ilman ei mun jouluni olisi se, mitä se on. Kyllä mä rakastan joulua, niin mahtavaa se on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)