Iloista tarinointia ja sanaisen arkun aukoilua, mukavia ja vähemmän mukavia juttuja!
tiistaina, tammikuuta 31, 2012
Kyllä oli kirkkoherra tarkkana!
No, oli! Vaikka oli muutaman kymmenen metrin päässä minusta, heti huomasi, että kyllä mä olen hanskat muistanut lähtiessä ottaa. Nauroinkin sitä, miten tarkaksi hän on tullut, sehän ei minua haitannut ollenkaan, oli vaan mukavaa. Veikkaanpa, että tulevaisuudessakin hän seuraa tosi tarkkaan, onko mulla hanskat mukana. Se vaan on, kun muistaa, millaista meidän syksy ja alkutalvi on ollu. Ihan kiva, kun tarkkana ollaan!
maanantaina, tammikuuta 30, 2012
Onnellinen viikonloppu ja iloinen uusi viikko
Viikonloppuna aloitin messuavustajakoulutuksen ja kipusin urheasti tutun ja rakkaan kotikirkon mäen ylös. Lauantaina Kaarlo, kouluttajani, kysyi, olenko tulossa sunnuntaina kirkkoon, sanoin, että kyllä mä tulen, jos mitään ihan ihmeellistä ei ole siihen kohtaan tulossa. Ja niinhän sitä sitten kiivettiin jyrkkä mäki ylös, kauniit raitakintaat käsissä. Harmittelin, kun jouduin liikuttelemaan käsiäni koko messun, että saisin ne lämpimiksi. Kirkkoherran ja minun kohdatessa sain olla tyytyväinen, kun olin muistanut kintaat, se oli pääasia, että ne olivat minulla mukana!
keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012
Äänestettyä tuli!
Kyllä vaan, ennakkoon kummallakin kierroksella. Ensimmäisellä kierroksella olin varsinaisena vaalipäivänä Elyn kirkkopyhässä, nyt ei tiedä ollenkaan, missä sitä on tän toisen kierroksen varsinaisena vaalipäivänä. Nyt en ole jäänyt kotiin, vaikka ensimmäisen kierroksen ehdokkaani ei mennytkään läpi. Mutta on niitäkin, jotka aikovat jäädä kotiin, Luojan kiitos, minä en ole yksi niistä!
lauantaina, tammikuuta 21, 2012
Yhteiskristillistä iloa ja paljon muuta
Yhteiskristillistä iloa sain kokea helluntaikirkolla, siinä tuli myös ensikohtaaminen. En ollut koskaan tavannut ortodoksikirkon pappia, mutta nyt sekin mahdollistui. Tämä koko juttu ei olisi varmaankaan mahdollistunut, jos naapurini Ullan luona en olisi katsonut helluntaiseurakunnan tiedotetta. Mukava näin, sain itselleni muutaman valokuvan muistoksi tapahtumasta, jossa olin ensimmäistä kertaa. Iloista fiilistä ja kaikkea hyvää, niin siinä kävi!
keskiviikkona, tammikuuta 18, 2012
Tänään!
Ensimmäinen laulutunti, mahtava, hieno, ennen kaikkea sen takia, että juuri nyt huomasin saaneeni reippaasti rohkeutta laulamiseeni. Onneksi, koska nyt sain todellakin pinnistää äänivarani äärimmilleen! Tosi hienoa kuitenkin, kun sen sain tehdä, nauttia laulamisesta ja olla iloinen. Hauskinta oli, kun opettajani oikein vaatimalla vaati minua laulamaan rohkeammin, kurssikaverini Pertti oli ollut sitä mieltä myös. Mahtava fiilis jäi tästä ekasta tunnista, toivottavasti näin on myös lausunnan suhteen!
tiistaina, tammikuuta 17, 2012
Varsinainen ahkera mimmi, opisto alkoi!
No, näinhän sitä voisi omaa äitiään kuvata, kun koko ajan puikot heiluvat. Tänään aloitti vielä toisen kinnasparin 7 veljestä Fasaani-langasta, nyt on sitten toiset kintaat sävy sävyyn kaulaliinan kanssa. Joka sekään ei ole kovin vanha, sunnuntaina äiti sai sen valmiiksi asti. Olen niin iloinen, kun kansalaisopisto alkoi, tässä ja nyt tapahtui sitten sekin!
torstaina, tammikuuta 12, 2012
Jean Sibelius ja lempparisarjani, äänioikeus tuli kans käytettyä
Tää Karelia-sarja, joka nyt soi, se on mun ehdoton lempparini. Tänään olen ollut tosi onnellinen, kaikki on sujunut. Kokkilan lossin kuvahakua selatessani huomasin muutaman oman kuvani, joita olen ottanut blogiin ja kotisivuille. Olen onnellinen, kun nyt taas on Karelia soimassa, siitä tunnen suurta iloa. Musiikki on mukavaa, kyllä siitä saa nauttia! Äänioikeus presidentinvaaleissa on myös tullut käytettyä, tuntuu tosi hyvältä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)