Iloista tarinointia ja sanaisen arkun aukoilua, mukavia ja vähemmän mukavia juttuja!
maanantaina, huhtikuuta 02, 2012
Onnnistunut aluepyhä!
Olin aivan ikionnellinen aluepyhän messun jälkeen, en osannut edes ajatella, että jotain niin hauskaa ja mahtavaa olisi kohdalleni osunut. Mutta maalatessani omaa kuvaani Salo-Uskelan alueesta tiesin, että asia on juuri niin kuin olin sen kankaalle laittanut. Minulla vaan oli hyvä mieli sen jälkeen, kun olin urakan tehnyt, linja-autossakin vanhempi kirkkoväki oli kehunut minua kovasti. Kyllä oli mukavaa, kun ajattelin kaikkea kohdalle osunutta, se vaan tuntui niin mahtavalta just siinä kohtaa! Loppukulkueessa risti kolahteli ovenpieliin, mutta saan kyllä olla tosi tyytyväinen!
perjantaina, maaliskuuta 30, 2012
Sprölölö, iloinen hetki!
Olen iloinen, kun kaikki meni niin hyvin, kaikki oli kohdillaan!
Suruakin mahtui, mutta mukavaa oli kuitenkin.
Hauskaa ja iloa!
Katoava ja katoamaton ruoka
hieno saarna Mynämäestä!
Suruakin mahtui, mutta mukavaa oli kuitenkin.
Hauskaa ja iloa!
Katoava ja katoamaton ruoka
hieno saarna Mynämäestä!
Surua ja iloa tänäänkin
Suru on ollut mielessä päällimmäisenä siitä asti, kun puoliltapäivin tulin ensimmäisestä kaupunkireissusta kotiin. En tosin ollut varma, kuka talostamme on kuollut, mutta naapuriltani kysyessäni hän epäili, että kyseessä olisi takapäädyn ihminen, hän kertoi heränneensä aamulla ambulanssin tuloon. En ole oikein osannut tehdä muuta kuin toivoa voimia ja jaksamista Mealle, Monalle, Tapanille ja Tuulalle, kaikille iso voimahali! Vielä se suru tunki mieleeni, kun Huiskun kanssa lenkkeillessäni huomasin puolitangossa olevan lipun. Onneksi kuljin lenkin yläkautta, etten kulkenut alakautta, kuten normaalisti menen. Tänään on ollut tällainen päivä, mukavaa näinkin!
torstaina, maaliskuuta 29, 2012
Kaadikaa!
Jos ei Tepsi ni sit Jokerit. Mulla oli ihan älyttömän helppo valita mitalipeleissä kannatettava joukkue, vanha Jokerifani kun olen. Kun nykyinen suosikkini Tepsi putosi jo playoffsien avauskierroksella, päätin, että jostainhan se suosikki on löydyttävä ja se sitten löytyi Helsingistä ja on Jokerit. Tänään oli hyvä fiilis koko päivän, koiratkin hyvällä mielellä. Vaikka en mennytkään Huiskun kanssa ihan niin pitkää kuin keskiviikkona, olen tyytyväinen, kun kävin!
tiistaina, maaliskuuta 27, 2012
Mukavaa, onnea ja iloa
Kyllä niitä kaikkia on tähän päivään mahtunut, ei tosin ihan kukkuramitoin kuin joinakin päivinä, mutta ihan sopivasti. Tänään en osannut oikein aavistaa, kuinka mahtava päivästä vielä tulisi, miettiessäni sunnuntaita. Siitä vasta mahtava tuleekin, kun on mukana Salo-Uskelan aluepyhässä, onhan se iso luottamustehtävä toi kulkueristin kantaminen, tulee mukava mieli, kun voi olla luottamuksen arvoinen. Runomatineassa on ihan sama juttu, se vaan on niin mukavaa!
lauantaina, maaliskuuta 24, 2012
Aamumahtavaa
Olen miettinyt, kuinka hienoa onkaan, kun kaikki menee nappiin. Koko viikko on ollu yhtä nappiin mennyttä päivää, en tiedä, miten onkin sellainen päässyt tapahtumaan. Varsinkin torstai, kun pääsin karaokea laulamaan, se oli jo mukavaa, vielä sitten, kun tutun porukan kanssa oli, aina parempi! Olo oli niin mukava, kun pääsi nauttimaan iloisesta yhdessäolosta, mahtavaa!
perjantaina, maaliskuuta 23, 2012
Mahtavaa, hienoa ja paljon iloa
Viikko Mynämäen messun jälkeen jaksan kuunnella sitä vielä Ylen Areenasta. Kuinka paljon minulla onkaan muistoja Mynämäen kirkosta, vakkasuomalaisesta isosta kivikirkosta. Kellot soivat, muistoja herää oikein aika joukko. 14 vuotta sitten olin edellisen kerran Mynämäen kirkossa, kyllä sinne vielä mennään! Kauniiseen isoon kirkkoon, iloa tuli myös karaokesta, jossa olin. Tänään on mahtava huomata, että miten se viikko onkaan ollut niin mahtavaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)