maanantaina, marraskuuta 11, 2013

Ihmettelen ja iloitsen...

Kun mieli on kohdallaan heti aamulla, miettii, mitä ihmettä on tapahtunut. Marraskuu on vaikka kuinka pitkällä, ei se ole mikään ihmekään, että on väsynyt, kun pimeä tulee niin aikaisin. Tänään taas ärsyynnyin ja ääni kohosi falsettiin, minkä se tekee aina. Alkuillasta tulin kotiin kaupungilta, sanoin kuulle:  "Kuu, seuraa Jaria Helsinkiin asti!" Ihmettelin kovasti, miten Seppo ei ollutkaan nyt vaihtamassa, hänellä oli kai jotakin ylimääräisiä vapaita.  Tänään mä mietin, mitä mahtavaa olisi muuta voinut olla kuin se, että mä sain musatoiveeni netin kautta läpi, voi vitsi, miten mahtavaa onkaan yhtenä ainoana päivänä, iloisin mielin saan taas mennä, kiitos, Elli, mahtavaa!

sunnuntaina, marraskuuta 10, 2013

Mahtavaa ja iloa

Mulla on niin hyvä mieli, kun joskus pystyy joustamaan, tiedän olevan sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat minuakin itsepäisempiä, etteivät jousta ollenkaan. Kyllä mä olen iloinen, että sentään silloin tällöin voin joustaa omista jutuistani. Perjantaina mun oli määrä lähteä Turussa käymään, mutta mummille ilmaantui aamulla sydänvaivoja, joiden takia jäin kotiin hoitamaan kaikki velvoitteet, mitä mulla oli. Lauantaina pääsin lähtemään ja sekin oli oikeastaan ihan mukavaa. Tänään olen ihan onnellinen, kun siirsin matkaani, eihän äiti olisi voinut mummia yksin sydänvaivojen kanssa jättää. Mieli on aika korkealla, kyllä se oli hyvä, että joustin! On sitä paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät jousta, mutta mä kyllä voin!

sunnuntaina, lokakuuta 13, 2013

Huikeaa messuilua!

No oli, en kyllä muista, koska olisi ollut näin mahtava Uskelan kirkon messu kuin tänään oli! Vielä huomasin fiilisteleväni siinäkin kohtaa, kun korjasin käytettyjä ehtoollispikareita, monta kertaa! Messuilun jälkeen siirryttiin Cafe Uskelaan, siinä kohtaa mä totesin, että kuorolaiset kyllä tekivät tän messun. Kaikille piti toivottaa mukavaa matkaa yhdessä ja erikseen, se kyllä tuntui tosi hienolta! Sairaalanmäeltä kulkiessani kiersin kirkon puolelta alas, siinä samassa kohtaa mä näin myös Jarin tulevan mua vastaan. Ei mun päiväni olisi paljon parempi voinut tänään olla, hyvää fiilistä riittää monta viikkoa!

lauantaina, lokakuuta 12, 2013

Hommaa riittää!

No, kyl vaan, kun yhden homman saa tehtyä, niin seuraava on jo kulman takana. Nyt kun sain mummille aamiaisen vietyä niin seuraava juttu on sitten Mean varmistaminen. Kyllä tässä tätä ihan riittämiin on, mukava kuitenkin, kun jotakin saa tehdä! Ei ole ihan tyhjän panttina tässä kotona, kiva juttu näin! Aamulla herätessä on mukava keittää kahvia, siitä mä todellakin pidän! Vaikka en itse juokaan kahvia, on mukava keittää sitä äidille ja mummille!

tiistaina, lokakuuta 08, 2013

Viikon alku heti mahtava!

No, just näin se meni, ihan heti maanantaina tuli sellainen olo, että hyvässä lykyssä koko viikko voi olla hyvä. Maanantaina oli tuhat ja sata muistettavaa juttua, kyllä mä niistä ihan mukavasti selvisin. Aamu oli sellainen hyvän fiiliksen aamu, iltapäivä samanlainen. Kun siinä ehti nähdä vaikka kuinka monta ihmistä päivän aikana, kaikki tuttuja. Kaikkein yllättynein olin, kun näin Evan kaksoisveljen puolisoineen, sitä en kyllä missään vaiheessa osannut ajatella, että näin hienosti kävisi. Varsinkin siinä kohtaa, kun en tiennyt heidän olevan Salossa, kertoivat kyllä, miksi ovat. Ja näin mahtavaa se sitten on, kun kaikki on hyvin, miten mukavaa siinä sitten oli! Ja itselle melkoinen yllätys!

maanantaina, lokakuuta 07, 2013

Uusi viikko...

Innokasta Viron reissun odottelua, sitä on ainakin, mutta on siinä paljon muutakin. Tänään mä huomasin, kuinka paljon voi saada hyvää fiilistä yhteen ainoaan päivään! Joskus vaan sitä tulee, kyllä! Sain vähän tietoa Kazanin kirkonrakennushankkeen etenemisestä, kirje on ja vähän infoa, mitä loka- ja marraskuun aikana on tulossa. Kyllä on monenlaista, kun vähänkään viitsii katsoa! Tänään  oli taas vähän erilaisempi päivä, kuin viikon muut päivät!

sunnuntaina, lokakuuta 06, 2013

Viikonloppu

Koko viikonloppu pitäisi saada yhteen kirjoitukseen, taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin, kun on ollut kovin tapahtumarikas viikonloppu. Perjantaina ehti vaikka mitä, kovatahtinen päivä oli, lauantai samaten. Perjantaita piristi iso ystäväjoukko, varsinkin, kun siinä oli ne hyvän fiiliksen ainekset olemassa koko ajan. Jossain kohtaa valittelin, että flunssani on tosi sitkeässä, siinä samassa kohtaa tuli törmättyä Jariin ja Janneen, voi vitsi, miten hienoa! Lauantaina saamme vieraaksi äidin veljen, hän on ihmeissään, eikö hän saakaan tulla. Minä ainakin olin sitä mieltä, että saa, äitikin oli, hyvä niin. Ruoka maistui tänäänkin, kyllä se oli ihan yhtä rakkaalla otteella laitettu tänäänkin!