Iloista tarinointia ja sanaisen arkun aukoilua, mukavia ja vähemmän mukavia juttuja!
perjantaina, marraskuuta 30, 2012
Tuulta, tuulta...
Sitä on riittänyt pitkin päivää! Aamupäivällä kaupungilla ollessa tuuli oli vähällä kaataa minut ja viedä repun olkapäältäni, aamun edetessä se hurjistui aika tavalla! Nyt ei tuntunut samalla tavalla epäreilulta kuin viime talven myrskyssä, koska nyt sähkö pysyi molemmin puolin Ylhäistentietä. Oli se mahtavaa, kun näin hyvin kävi, saa nyt sitten nauttia iloisella mielellä. Jätin jo kuorokansioni valmiiksi Salon kirkon sakastiin, muutenhan ensi sunnuntaina olisi tullut melkoinen määrä kuskattavaa tavaraa. Kuoropuvun otan kotiin kauneimpien jälkeen ja joulupäivänä kuskaan sen kotoa käsin kirkkoihin. Näin se toimii tosi hyvin. Onnellinen olen, kun saan olla kuorossa, se vaan on niin!
torstaina, marraskuuta 29, 2012
Aivan hieno joulujuhla !
Tosi mukavaa oli joulustella lausujien kanssa, meillä on aina niin paljon kaikenlaisia herkkuja! Loppuvaiheessa sammutimme luokasta valon, ohjaajamme laittoi kynttilänsä kiertämään joukossamme. Kierros alkoi minusta, siirtelin ajatuksia kolmelle suntiolle, Janille, Martille ja Riitalle. Jani valmistuu, Martti opiskelee ja Riitta on jo työelämässä. Minusta on mukavaa ajatella heitä nyt, kun jouluun on niin vähän aikaa, heilläkin on melkoisesti kiirettä joulun aikaan. Mahtavin on vielä tän viikon osalta tulossa, kun olen ensimmäisen adventin Tuomasmessussa mukana, niissä on mukava olla laulamassa ja tekemässä. Iloinen fiilis ja mahtava joulustelu, se on niin mukavaa!
keskiviikkona, marraskuuta 28, 2012
Lausuntapiirin nyyttäreitä valmistellessa, mukavaa!
Aamu menee lausuntapiirin nyyttäreitä valmistellessa, pitää tässä aamun aikana hakea suklaata ja pikkuleipiä. Luulen, että otan pikkuleivät Kuirolta, koska siellä ne ovat kaikkein parhaimmat, Suklaata on tosi vaikea valita, koska niitä on pilvin pimein! Minulla on nyyttäriemme loppuvaiheessa tapana ajatella ystäviäni, tänä vuonna on suntioksi valmistuvan ystäväni Janin vuoro olla se, jolle pidän kynttilää. Mietinkin, että kun muut vievät jotakin, miksen minäkin voisi. Olenhan minä kaikkina kertoina sen tehnyt. Lausunnasta alkaa joululoma nyt, mukavaa!
tiistaina, marraskuuta 27, 2012
Onnee iloa
Tänään on taas näitä päiviä, joita ei haluaisi vaihtaa mihinkään. Ihanaa, kun joulua kohti menot vähän vähenevät. Toki näitä seurakunnan juttuja vielä on, mutta ei niitäkään ihan siinä mittakaavassa kuin muuten olisi. Tänään olen huomannut itsessäni todellisen jouluihmisen. Johtuneeko siitä, kun tien toisella puolella on jo viritelty jouluvaloja. Onhan se tosi mukavaa, kun marraskuun pimeimpänä aikana on valoa. Mahtavinta on nyt ollut pieni pyhiinvaellus, seuraava juttu, jossa olen taas suurella sydämellä mukana, on Tuomasmessu uuden kirkkovuoden alkajaisiksi. Luulen, että siinä on aika paljon samaa kuin pyhiinvaelluksessa, mutta ei se mua haittaa ollenkaan!
maanantaina, marraskuuta 26, 2012
Ajatuksia aamutuimaan
Kyllä oli tosi hienoa olla tekemässä pientä pyhiinvaellusta, mikään ei ole tuntunut niin hienolta! Ei se mua pahemmin haitannut, vaikka päivästä tuli aika pitkä, mulle itselleni oli pääasia, että päivä on hyvä. Pienen pyhiinvaelluksen jälkeisillä teejatkoilla otin itselleni aikaa miettiä, millainen mun päiväni oli siihen mennessä ollut. Aika hieno, täytyy kyllä sanoa. Nyt odotan maanantaista samanlaista, se olisi mukavaa, jos uuden viikon alku olisi samanlainen!
sunnuntaina, marraskuuta 25, 2012
Onnea ja iloa
Katson ympärilleni Huiskun kanssa lenkkeillessäni, ihmettelen, kun on niin mukavaa. Mukavalta se aina tuntuu, kun on koiran kanssa liikenteessä, vaikka koira on hyvin arka. Lauantainakin rähisi kääpiösnautserille, en tiedä, oliko se sitä, kun hän ei erottanut toista koiraa pimeässä, mutta kyllä sen saa laittaa myös arkuuden piikkiin. Tänään olen tosi onnellinen tästä kaikesta, mikä päivän aikana kohdalleni osuu, se vaan on mukavaa! Tänään tässä huomasin, miten ihanaa onkaan, kun sunnuntainakin on näitä rutiineja, minkä mukaan elää. Kyllä rutiinitkin ovat tarpeellisia, niitä ilman ei pärjäisi!
lauantaina, marraskuuta 24, 2012
Varsin tylsä päivä
Äidille on tulossa varsin tylsä päivä, mutta hän on katsonut velvollisuudekseen mennä setänsä siunaukseen. Samalla tavalla mullakin oli velvollisuus tulla tädin miehen siunaukseen, nyt se velvollisuus on äidillä. Joskus vaan tuntuu, että elämä on täynnä tylsiä juttuja, se vaan nyt on niin. Mutta uskoisin, että äiti on selviytyjatyyppiä, kyllä se ihan hyvin menee, siitä olen ihan varma. Tänään kyllä riittää hyvää fiilistä, on mukavaa tulossa! Varsinkin pieni pyhiinvaellus, se tuottaa mulle iloa enemmän kuin osaan aaviistaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)