Kyllä sen ikävän on huomannut

Onhan sen, kun se on ollut päällä jo siitä asti, kun Olli-ystävän kuolemasta kuulin. Maanantaina muistelimme Ollia Kaffemukissa, monta muistoa minullekin oli elämämme matkalta ehtinyt mukaan tarttua. Varsinkin se ihan ensimmäinen kerta, kun olin kolehtia keräämässä, voi hyvä tavaton, miten se jännitti! Onneksi Olli osasi rauhoittaa juuri oikeassa kohtaa, en edes ehtinyt pahemmin jännittää tilannetta. Huomasi sen siinäkin kohtaa, kun aina oli tottunut siihen, että suntio ottaa itselleen kupillisen kahvia, Kaffemukista puuttui ihan selkeästi se kohta. Onneksi Jani on tuonut siihen täytettä, luultavasti on niin, että aina, jos hän vaan keskustassa on, niin hän on suntioista se, joka piipahtaa Kaffemukiin. Ei sitä oikein osaa tässä kohtaa sanoa, miltä se tuntuu, kun rakasta suntioystävää ei ole, mutta sen voin sanoa, että ikävä on.